lauantai 27. syyskuuta 2008

Fujin juurella

Ei ole oikein netin aareen paasty sitten edellisen. Taallakin on aika hintavaa kaytto, kahvilasta piti tilata reilun parin euron tee, etta saa puoli tuntia kayttaa konetta. Aika huonosti on yllattaen tassa maassa loytynyt netinkayttomahdollisuuksia.


Biwa-jarvea. Oikealla merimetsorinne, jonne tuhannet linnut laskeutuivat paidemme yli illan edetessa.


Kanazawasta siirryttiin arvalla Biwa-jarven rannalle. Ekasta paikasta ei loytynyt halpaa majoitusta, joten siirryttiin seuraavaan. Edukas hostelli loytyi Omihachimanista. Paikka oli vanha Japanilainen tosi hieno talo, jossa paasimme nukkumaan perinteiseen malliin: tatamille futonit illalla. Vietimme siella kolme yota ja kiertelimme jarven rantaa. Loydettiin mm. tuhansien merimetsojen yopymispaikka, jonka vierelle yhtena iltapaivana kiipesimme katselemaan lintujen saapumista merelta.

Nyt olemme siis Fujin vierella odottelemassa aukkoa pilvipeitteeseen. Aamulla vuori nakyi hienosti, mutta paivan aikana on ollut pilvessa. Sama tilanne taitaa olla huomenna eli on herattava aikaisin ottamaan pakolliset turistikuvat :) Tarkoitus on vietella taalla rauhallisemmissa maisemissa viela jonkin aikaa ja sitten siirtya Tokion ihmispuuron sekaan.


Tyypillinen Japani-lounas marketin takapihalla. Kaupoista saa hyvia valmiita setteja, jotka kassakaveri kayttaa mikrossa. Mukaan saa puikot ja kosteat pyyhkeet herkuttelua varten...

Ei kommentteja: