tiistai 23. joulukuuta 2008

Jungle Beach


Jungle Beach Resort loytyy aallonmurtajan jalkeen.

Hieman pitka paivitystauko tuli tahan valiin... Saavuimme siis onnellisesti Vietnamiin kavellen sillan yli, hauska kokemus. Lao Caista siirryimme samantien Hanoihin, jossa vierahti reilun viikon verran aikaa. Kulttuurishokki oli kova: taalla on muita lansimaalaisia matkaajia,ja paljon. Tahan mennessahan olemma olleet reissussa suurimmaksi osaksi kahdestaan,mutta Hanoista loytyi juttuseuraa liiaksikin asti. Viela kun suurin osa porukasta on paikalla bilemielella, tuli meillekin Hanoin yoelama tutuksi siina maarin, etta bloginkin paivitys jai vahemmalle huomiolle...



Illan viettoa hostellin kattoterassilla.


Hanoi oli makea kaupunki, varsinkin Old Quarter alue. Pienia kujia,matalia rakennuksia ja miljoona moottoripyoraa ja skootteria. Vietimme paivat lahinna kavellen ympariinsa ja tehden pienia hankintoja lampimampaa ilmastoa silmalla pitaen. Muutaman (parikymmenta) hostellilta bongaamamme todella hyvan kaverin kanssa teimme kolmen paivan retken Halong Bayn maisemiin, jotka ovat todella maineensa arvoisia. Aika kului siivilla, valilla uidessa ja valilla rannalla aurinkoa ottaen.



Halong Bay laivan kannelta.


Hanoin hieman hektisen ilmaston uuvuttamina aloimme etsimaan paikkaa, jossa voisi hieman ottaa lomaa matkailusta. Sellainen lopulta loytyi noin 60 km Nha Trangin pohjoispuolelta. Asetuimme Jungle Beach Resortiin ja taalla on tullut maattua rannalla/riippumatossa viikon verran.



Oma bungalowi palmujen katveessa.


Totaalisen rentouttavaa. Kolme ateriaa paivassa alkaa vaan pikkuhiljaa nakya vyotarolla (uskokaa pois). Kirjallisuutta tulee kulutettua mukavaan tahtiin, nettia ei ole, tama teksti kirjoitetaan lahikylan nettikahvilassa, jossa ei ihan joka paiva jaksa piipahtaa. Paivan ohjelma on yleensa paapiirteittain seuraava: Heraaminen aamnulla kahdeksan kieppeilla aaltojen pauhuun omassa bungalowissa, aamupala, pieni valilepo riippumatossa, ajankulutusta rannalla maaten, kavellen tai aalloissa pelmuten, lounas, pieni valilepo riippumatossa nauttien jokapaivaisesta hedelmalautasesta, ajankulutusta rannalla, suolanpesu suihkussa, paivallinen, ajankulutusta seurustellen, ehka muutama olut tai rommi ja mahdollisesti nuotion aarella istuskelua rannalla, paivan aktiviteeteista rattivasyneena unille hyttysverkon alle kuunnellen meren aania ja gekkojen jutustelua. Kuulostaako ikavalta? Uskokaa pois, yhtaan ei tee mieli pimeaan ja kylmaan.


Rantamaisemaa, ei ruuhkaa :)


Matias (muuttaa kohta lopullisesti Vietnamiin, resortti vaihtaa omistajaa viidella miljoonalla eurolla. Lottovoittoa odotellessa...)

Tiia (Hajotkaa pakkaseen!! :D)

PS. Kuvia tulee sitten kun loydamme koneen,joss on toimiva USB portti. Ei ole ihan helppoa taaskaan...